Vauhdin hurmaa

Heippa taas kaikille!

En ole ehtinyt kirjoittelemaan, kun isäntäväki on minua kiikuttanut sillä hurisevalla kopperolla vaikka ja minne! On kyllä ollutkin mukavia kelejä juoksennella ja lenkkeillä. Alkuun minun kasvustani infoa:

Paino: 11,5 kg

Säkä: n. 40 cm

Ikä: 4kk 1vko

Eli olenhan minä kasvanut hurjasti enkä aina oikein pysy pitkien jalkojeni perässä. Vauhtia minulla riittää, niin on ihanaa juosta täysiä kun sille päälle satun, sisällä tai ulkona. Olen saanut jo olla vapaana ja vielä minä tottelen isäntäväkeä hyvin, kun en uskalla jättää heitä naköpiiristäni pois. Tiedä mitä he sillä välin keksisivät, vaikka lähteä ja jättää minut yksin! Ja aina minä olen saanut herrkkuani nakkia, kun olen kiltisti tullut heidän luokseen käskystä. Olemme käyneet kaksi kertaa laavulla ja kaksi kertaa mökillä juoksemassa. Rakastan metsässä juoksemista, sieltä löytyy ihania mättäitä ja kiviä minkä yli loikkia ja puskista kuuluu niin kiva ääni kun siellä juoksee. 

Minulta on jo lähtenyt kaksi hammasta. Syön hurjan nopeasti aina puruluuni, ne niin tuntuu hyvältä kutiavissa ikenissäni. Samoin myös kepit. Ja ihmisten kädet. Ja varpaat. Mutta nykyään minulle ruiskautetaan jotain ihan kamalaa litkua suuhun, jos vähän vaan maistelen tai rapsuttelen ikeniäni ihmisten käsiin, yöks! Kuulema se litku on etikkavettä, jota on liiankin kätevästi lääkeruiskussa.

Sain vihdoin ja viimein ensimmäisen rokotukseni noin viikko sitten. Kun se jäi silloin 3kk iässä saamatta, kun minulla oli se oksa nenässä ja tulehdus päällä. Nyt olen siis voinut oikein hyvin tähystyksen jälkeen! Ei mitään oireita. Toki välillä aivastan tms, mutta niinhän me kaikki koirat. Mammakin on jo vähän rauhoittunut ja alkaa pikkuhiljaa uskoa, että olen oikeasti kunnossa eikä aivastus silloin tällöin ole haitaksi. Kai se nyt esimerkiksi aivastuttaa, kun mamma itse suihkuttelee vessassa aivan järkyttävän tujua ainetta hiuksiinsa ja vielä niin paljon!!

Yksin osaan olla hyvin. Siihen ei kauaa mennyt, kun opin jäämään kiltisti namia syömään ja odottamaan omistajiani kotiin. Onhan se mukavaa välillä saada nukkua rauhassa, kun ei tarvitse vahtia omistajia koko aikaa. Tietysti yksin ollessa en ihan sikeästi pysty nukkumaan, kun pitäähän minun kotiani vahtia ja milloin omistajat tulevat takaisin kotiin. Olenkin aina jo portin takana vastassa istumassa ja piipittämssä häntä heiluen. Olen kuitenkin jo oppinut, että turhaan minä hirveästi riehun ja touhotan tervehtiessä, he kuitenkin vasta minun rauhoituttua tervehtivät minua. 

Lenkillä minulla on ollut kova kuri. Aina kun koira, ihminen tai pyörä menee ohi, minun pitää mennä sivulle ja saan sitten nakkia. Välillä se on tosi tylsää, kun olisin niin virkeällä ja leikkisällä tuulella enkä saa mennä kaveriin tutustumaan. Vetämisen kanssa meillä on vielä harjoitukset kesken, minä kun tahtoisin kotiin päin mentäessä kävellä lujaa, jopa juosta, mutta isäntäväki on aina toista mieltä.

Siinä hurisevassa kopperossa, mitä ilmeisesti autoksi kutsutaan, olen myös oppinut olemaan. Olen kiinni turvavyövaljaissa takapenkillä ja nykyään olenkin siellä yksin. Suurimmaksi osaksi minä nukun, välillä hiljennyksissä tai montuissa nousen ylös ja vähän huolestuneesti piipitän ja katselen ikkunasta. Itse osaan hypätä autoon ja sieltä pois. En kylläkään vielä ihan hriveästi rakasta autokyytejä, mutta jospa vielä joku päivä.

Temppuja me aina mamman kanssa harjoitellaan kotona. Osaan mm. istua, antaa molempia tassuja, mennä maahan ja omalle paikalle. Osaan myös tehdä puolikkaan kiepin. Ja otan vasta luvan kanssa namin lattialta. Tänään opin myös olemaan maassa ja otin luvan kanssa namin tassultani! Mikä kiusaus siinä oli, mutta näytinpä mammalle taitoni! Isännän kanssa me aina lenkillä seikkaillaan ja spurttaillaan juoksua. Kiipeillään kivien päälle ja tutkitaan kaikkia kivoja paikkoja. 

Mutta nyt on taas jo kiire pissille, seuraavaan kertaan siis! :)

Rhinosskopia

Heippa!

Tällä kertaa annoin emännän kirjoittaa lääkärikäynnistäni, koska en kaikkea muista nukutuksen ja lääkkeiden vuoksi :)

Sunnuntaina Roki tulee jo 4kk, äkkiä menee aika! Mietittiin tässä, että paljon on Roki jo ehtinyt eläinlääkärissä käydä ja kokea: 2 x nukutettu, 3 x antibioottikuuri, 1 nenäpunkkilääkitys, 1 nenäontelon tähystys, 2 x nenän huuhtelu... 

Eli tosiaan nenäoireet eivät lähteneet toisen ab-kuurinkaan jälkeen, vaikkakin oireet olivat lievemmät. Varattiin sitten Jyväskylän Animagi-eläinlääkäriasemalle rhinosskopiaan aika. Edellisenä iltana Roki sai tuhdimman iltapalan, koska aamuruoka pitäisi jättää välistä tutkimuksen takia. Matkaan lähdettiin klo 10 jälkeen (itse olin käynyt yövuoron jälkeen nukkumaan vailla klo 8) ja automatka meni hyvin. Roki on oppinut olemaan jo takapenkillä yksin, suoralla tiellä nukkuu rauhassa, mutta jos hiljennellään, kääntyillään tai on isoja monttuja, nousee istumaan ja piipittää. 

Perillä eläinlääkäri Teppo Heinola otti vastaan Rokin, ja Roki tykästyi heti kivaan setään, joka tervehti mukavasti pikkuista. Annettiin esitietoja ja mukava eläintenhoitajaopiskelija otti Rokin vastaan. Rokille annettiin kankkuun rauhoittava piikki, oikeastaan koiruuden huomaamatta. Iloisesti Roki käyttäytyi koko eläinlääkäri käynnin ajan, kaikki koira ja ihmmiset olisivat olleet niin kivoja ja ymäristössä olisi ollut kaikkea niin kivaa tutkittavaakin (mm. roskiksesta roikkuva kumihanska, hienon laitteen johto...)! Rokin rauhoituttua hoitaja nosti pienen tutkimuspöydälle viltin alle kyljelleen ja sieltä reipas poika vielä heilutti urheana häntää, kun hoitaja häntä lähestyi! 

Sinne jätimme Rokin hyvään ja turvalliseen hoitoon. Aluksi oli aikaa suunniteltu menevän noin kaksi tuntia, mutta lopulta pääsimme lähtemään vasta viiden tunnin jälkeen. He olivat ottaneet nenästä röntgenkuvan, jossa oli näkynyt sumentumaa oikean sieraimen puolella. Eläinlääkäri soitti, ja tarkenti, oliko nenävuotoa tullut juuri oikealta puolelta (oli tullut). 

Me sitten odottelimme minun ystävän luona soittoa, että pääsemme pikkuisen luokse. Jännitti kyllä, onkohan kalliista ja vaivalloisesta tutkimuksesta edes hyötyä, löytyykö sieltä edes mitään. Lopulta eläinlääkäri soitti ja kertoi nenästä löytyneen oikealta puolelta syvältä ontelosta kasvin osan! Suurimman osan olivat saaneet pois, kunnes verta oli alkanut vuotamaan reippaasti, eivätkä enää nähneet jäikö onteloon vielä pieniä paloja. Mutta pienet palat kuulema tulisi märkimällä pois. Runsaan verenvuodon vuoksi Roki joutui jäämään pidempään seurantaan, kunnens vuoto olisi tyrehtynyt kunnolla. Toki kun mennään pieneen paikkaan laitteella, se voi aiheuttaa vuotoja ja erityisesti, kun limakalvot ovat tulehtuneet vierasesineen vuoksi, vuotoriski on suurempi. Verenvuodon takia he ottivat ennen toimenpidettä verikokeita, joista määrittivät hyytymistekijät.

Takapihan tuija-pensaan oksanpalanen... N. 3cm pitkä ja n.2cm leveä....

Kun menimme klo 17 aikaan Rokin luokse, oli pienokainen tiputuksessa häkissä lepäilemässä. Pikkuinen oli iloinen kun meidät näki! Alkoi olla jo virkeä, kun piti maistella tippaletkua, kanyylia ja repiä vähän alusia. Eläinlääkäri Teppo kertoi todella hyvin ja ymmärrettävästi toimenpiteestä ja antoi hyvät jatkohoitohjeet. Eläintenhoitajaopiskelija piti hyvää huolta Rokista ja hyvin ammattitaitoisesti ohjeisti myös meitä. Lattialle päästyä pysyi poika hyvin tolpillaan, ja minä säikähdin kun Roki aivasti! Verta nimittäin tuli jonkin verran lattialle... Heräsi muistot jälleen kerran mieleen Remusta (Remulla avarrettiin ahtaita hengitysteitä mm. sieraimista ja matkalla Helsingistä kotiin, herra alkoi pärskiä autossa verta todella rajusti... Se oli hirveä kokemus!!). Nenästä tihkutti pikkuisen verta ja kerran Roki pärski vielä veren ja huuuhtelunesteen sekaista eritettä lattialle, vähemmän kuin ekan kerran. 

Lähdimme sitten autolla kotiin ja minua jännitti takapenkillä pojan kanssa, miten me oikein selvitään, jos poika alkaa pärskimään kuten Remu ja verta vaan tulee ja tulee! Nimittäin henkilökunta oli varoitellut mahdollisuudesta, etttä verta alkaa tulemaan ja pitää kylmällä painaa kuonoa. Ja jos ei hyydy, niin otettava yhteyttä päivystävään eläinlääkäriin. Matka kuitenkin meni hyvin, Roki nukkui ja välillä piipittäen vaihtoi asentoa. Kun olimme jo kotinurkilla, eläinlääkäri Teppo soitti omasta numerostaan ja kyseli kuulumiset. Antoi henkilökohtaisen numeronsa, jos tarvitsee yönkin aikana jotain kysyä nenään liittyen tai päivystävä eläinlääkäri tarvitsee konsultaatio apua. Tuli helpottuneempi ja turvallisempi mieli puhelusta ja tuesta! 

Verta ei tullut matkan aikana yhtään. Ilta meni myös hyvin! Ei verta ollenkaan näkyvissäkään! Aivasteli pari kertaa, mutta ei tukkoisuutta ollenkaan. Alkoi olla jo virkeä, olisi leikkinytkin jo mielellään. Ruoka maistui hyvin kahdessa pienemmässä erässä (oli paastonnut koko päivän). Roki sai Tramalia pariksi päiväksi, mutta se oli ilmeisesti niin kamalan pahan makuista, että ei saatu sitä menemään millään opilla perille! Eikä Roki vaikuttanut kivuliaalta, oli hyvinkin virkeä ja leikkisä. Antibioottikuuri alkoi seuraavana aamuna viiden päivän ajan. 

Yö meni myös hyvin, tietysti Roki ei olisi malttanut käydä nukkumaan kun oli nukkunut koko päivän! Puruluu maistui, olikin syönyt melkein koko luun yön aikana. Kerran kävimme yöllä pissillä ja löysällä kakalla pihalla. Ja tähän hetkeen ei ole mitään ongelmia ollut! Silloin tällöin saattaa aivastaa, mutta nenä on ollut nyt oikeastaan siistimpi kuin koko aikana! Ja aivan ennallaan on vointi, leikkii, hilluu, puree... :)

Lähtiessämme eläinlääkäri pyysi meitä lähettämään kuulumisiä, kuinka toipuminen on tapahtunut. Niin aiomme kyllä tehdä, kunhan ab-kuuri loppuu ja menee muutama päivä, että uskomme ettei oireilua enää tule. Olemme kyllä todella tyytyväisiä ja kiitollisia Animagin ihanille hoitajille ja taitavalle eläinlääkärille Tepolle! Jos joskus satumme muuttamaan Jyväskylään, käymme kyllä siellä hoidattamassa Rokia tarpeen tullen :)

Rokotukset toki vielä viivästyy, kuulema noin 2-3 vkon päästä voi ne vasta aloittaa... Saa kylläkin varmasti rokotettuja koiria tavata, onneksi! 

3kk kuulumiset

Heissan!

Tässä on hurahtanut melkoinen tovi, kun viimeksi kirjoitin! Tällä hetkellä painan n. 8,5kg ja säkäkorkeuttakin löytyy jo n. 36cm, eli iso poika jo. Mammalla on ollut paljon vapaapäiviä, mutta silti touhua on riittänyt. Olemme käyneet pari kertaa minun ukin ja mummin luona (emännän vanhempien), isomummin ja -ukin luona (isännän isovanhempien), ulkoiltu, leikitty ja opeteltu uusia asioita. 

Tällä hetkellä osaan istua, antaa molempia tassuja, paikka-sanan (istu+paikka, näköyhteys omistajaan useamman metrin ajan, luvan kanssa luokse tulo) ja osaan istua ja odottaa ovesta ulos pääsyä. Kyllä omistajani ovat ihmetelleet ja kehuneet minua, kun osaan jo tämän ikäisenä kaverina niin paljon asioita! Mutta kyllä välillä kuulen selkäni takana, tai välillä jopa suoraan minulle, kuinka pönttö pentu olen vielä. Itsehän koen olevani jo melko iso ja viisaskin. 

Hihnalenkkeihin olen jo tottunut, mutta omistajat yrittävät epätoivoisesti opettaa minua nyt kävelemään kauniimmin hihnassa. En ymmärrä miksi en saisi kävellä nopeasti ja välillä ottaa pieniä spurtteja, tai käydä tien toisella puolellakin nuuskimassa hajuja. Sekin on aika tylsää, kun omistajat jatkuvasti komentavat minua "ei ota", "irti!" ja sitten kun yritän vaan syödä esim. kaarnan palasta, lehteä tai roskaa, ne tonkivat suuni tyhjäksi. Välillä kun maltan, en välitä ottaa kaikkea suuhuni tai jos omistaja on ehtinyt huomata minun suussani jotain, pudotan sen, kun he käskevät. 

En kyllä oikein tykkää aina, että minua komennellaan. Joskus minä suutun, kun minua jostain komennetaan (esimerkiksi sohvalla hillumisesta, puremisesta, sängylle hyppäämisestä, pöydälle kurkotellessa...) , silloin minä hypin ja yritän ainakin purra omistajia, vain kuitenkin sen verran että he olisivat minua komentelematta. Ei siitä kyllä ole ollut vielä tähän mennessä apua, jos kovin intoudun mieltäni näyttämään, omistajat (erityisesti isäntä) kellistää minut kyljelleen ja pitää minua aloillaan! Ai ihme miten se on raivostuttavaa, kun ei siitä pääse millään pois. Lopulta minä vain huokaisen syvään ja annan sillä kertaa asian olla. 

Siitä olen minua kuultu kehuvan kovasti, kun välillä olen hieman vilkkaalla tuulella ja silti minä uskon, kun sanotaan istu. Istun melko nopeasti ja rauhoitun kuuntelemaan, mitä omistajalla on minulle asiaa. Yleensä saan tästä tottelevaisuudesta hurjasti kehuja ja ehkä jopa namin. Omistajat ovat nyt keksineet minulle uuden koulutuksen.: aina kun minun nimi mainitaan ja minä otan kontaktin omistajaan, saan namin! Minusta se on kivaa, se on niin helppoakin. Välillä kyllä, erityisesti lenkillä tiukassa paikassa (ihmisä näköetäisyydellä tms), en millään malta mitään kontaktia ottaa, joten esitän kuuroa. Olemme kyllä tätä harjoitelleet vasta hyvin lyhyen aikaa, joten enköhän minä opi ajan kanssa kiinnittämään enemmän huomiota omistajiin.

Matkustan autossa, mistä minä en oikein tykkää...

Kävin uudelleen tosi kivassa eläinlääkärissä, kun nenävaivani tulivat uudelleen heti antibioottikuurin loputtua. Minulla oli toinen pidempi antibioottikuuri ja sain vielä nenäpunkkilääkityksenkin. Antibioottikuuri loppu 4 vrk sitten ja nyt minulla on jälleen tullut pientä "korskumista"/"reserve sneezing" ja mamma soittikin Jyväskylään eläinlääkäriin tarkempien tähystystutkimusten vuoksi, kun oma eläinlääkärini suositteli niitä, jos oireet palaavat. Maanantaina eläinlääkäri soittaa emännälleni, ja ke keskustelevat minun asioistani tarkemmin. Yritän nyt kovasti viikonlopun aikana olla tulematta enempää kipeäksi, ihan jo emäntäni vuoksi. Emäntä on minun vaivastani stressannut paljon, välillä olen sitä lohduttanutkin. Olen sen kuullut puhuvan Remu-koiran sairauksista, jotka tulevat hänelle mieleen minun vaivoistani. Muutenhan minä olen virkeä koira, syön, juon, pissin ja kakkaan, sekä leikin paljon! En usko, että minulla mitään vakavaa on, ehkä joku langan pätkä nenässä vain :) 

Nyt on paljon tekstiä, joten seuraavaan kertaan! 

Lääkäri reissu

Tänään tuli viikko täyteen uudessa kodissani ja sen kunniaksi minut vietiin eläinlääkäriin. 

Lauantaina ihmiset olivat syömässä ja minä yritin vieressä tappaa pientä mattoa, mikä menee ihanasti aina myttyyn. Siinä minä sitten ihmisten valvovan silmän alla kuitenkin sain suuhuni jotain (ehkä langanpätkän?) ja sitä mätystin ja sitten vähän oli kakomistakin. Tämän jälkeen aloin "korskumaan" ja aivan kuin nenässäni olisi jotain ollut. Ihmiset säikähti tätä kovasti, varsinkin emäntä. Jotain he puhuivat Remusta, jolla oli ollut henigtysvaikeuksia ja sen takia he nyt huolestuivat minusta toden teolla. 

Sunnuntaina emäntä soitti päivystävälle eläinlääkärille, joka neuvoi seuraamaan vielä tilannetta.Emäntä soitti myös kasvattajalle, joka myös rauhoitteli ja neuvoi seuraamaan tilannetta. Jatkoin edelleen korskumista nenäni kautta, joten emäntä soitti lähellä olevaan eläinlääkäriin maanantaina ja sielläkin neuvottiin vielä seuraamaan tilannetta. Vointini oli koko ajan muuten virkeä, minä leikin ja touhusin samalla atavalla kuin ennen ja ruoka maistui hyvin. Vointi pysyi koko ajan samana, tuhisin välillä hengittäessä ja nukkuessa, sekä välillä korskuin. 

Keskiviikkona emäntä huomasi, että yön aikana minulta oli tullut toisesta sieraimesta räkää ja soitti jälleen eläinlääkärille. Sieltä kerrottiin, ettei tämä enää ollut normaalia vaan tulehduksen merkki. Emäntä sitten varasi minulle ajan eläinlääkärille torstaiksi, kun isäntänikin pääsee mukaan. Samana päivänä he olivat käyneet ostamassa minulle oman kuumemittarin ja arvatkaa mistä he kuumeen minulta mittasivat! Kyllä minua ihmetytti, kun isäntä otti minut syliin ja emäntä-pirulainen rävelsi minun takapäätäni! Onneksi siinä ei kauaa mennyt kun pääsin tästä pois, ja kuulin kun he huokaisivat helpotuksesta - lämpö oli 38.0, eli täysin normaali. Välillä emäntä pyyhki minulta paksua räkää kuonostani, mutta lopulta minä en siihen enää suostunut, se ei ollut yhtään kivaa. 

Tänään sitten minä olin juuri käynyt päiväunilleni, kun emäntä komenti minut eteiseen ja laittoi pannan sekä remmin minulle. Minua jännitti ja vähän pelottikin, kun piti mennä taas siihen ihme kopperoon, joka taas liikkui! Onneksi ei kauaa, vain muutaman minuutin, kun eläinlääkäri on muutaman sadan metrin päässä. Isännän sylissä minä katselin eläinlääkärissä olevia koiria, jotka hiljaa tuijottivat minua. Vähän minulta itkukin pääsi siinä. Sitten mukava täti tutki minut ja kehui minun olevan muuten terve poika, mutta se räkä ja nenäjuttu... He antoivat minulle jotain nukuttavaa lääkettä kankkuun, josta nukahdin ja sitten minun piti isäntäni sylistä mennä tätin mukaan. Ne olivat laittaneet minulle vähän lisää unilääkettä ja tutkineet nenän ja nielun. Olivat myös huuhdelleet nenääni. Mitään sieltä ei ollut tullut, mutta eeläinlääkäri epäili, että vierasesine on jo mahdollisesti tullut räkäni mukana pois, mutta tulehdus on edelleen jylläämässä siellä. Sain sitten antibiootti kuurin, että tulehdus lähtisi pois. 

Toivottavasti tällä paranen, koska eläinlääkäri väläytti, jos tällä ei oireet lähde, niin joudun ehkä muulle paikkakunnalle tarkempiin tutkimuksiin, jos vierasesine onkin jossain tiukemmassa paikassa piilossa. 

Nyt minä heräilen pikkuhiljaa omalla pedilläni viltin alla emännän valvovan silmän alla. Vähän minä ulisen, kun on niin outo olo. Mutta jäi minulle kuitenkin melko hyvä kokemus eläinlääkäristä, että kyllä minä sinne ehkä toisen kerran menen (emännän mukaan on pakko mennä parin viikon päästä rokotuksille). 

Semmoista minulle tällä hetkellä kuuluu. Ihmiseni ovat onnellisia, ettei mitään vakavempaa ollut ja vointini on kuitenkin pysynyt koko ajan erittäin virkeänä. 

Uudessa kodissa

Heippa kaikki!

Esittelen tähän alkuun lyhyesti itseni:

Nimi: Roki

Rotu: Snautseri (keskikokoinen)

Väri: Pippuri & suola

Ikä: s. 16.11.2014 eli nyt olen 9 viikkoinen

Kennelnimi: Arctic Idols Douple-Trouple

Paino: 5.3 kg (16.1.2015)

Saavuin uuteen kotiin: 15.1.2015

Siinä pikainfo minusta. Nyt kerron hieman ensimmäisistä päivistäni uudessa kodissani. 

Torstaina 15.1.2015 kaksi ihmistä tuli Kempeleelle minua ja sisaruksiani leikittämään ja silittelemään. Tai näin minä aluksi luulin. Me sisarusteni kanssa leikkiä temmellettiin sillä välin, kun ihmiset pöydän ääressä pyörittelivät jotain papereita. Saimme ruokaakin ja kävimme vielä pihalla sisarusten kanssa juoksemassa niin että lumi pöllysi. Sitten minä väsähdin ja minulle laitettiin uusi hieno panta kaulaan. Ihmistäti otti minut syliinsä, silitteli ja pusutteli minua. Ihmistäti vei minut ihmeelliseen kopperoon, joka mörisi vähän pelottavasti ja lähti vielä liikkeelle! Onneksi ihmistäti oli minun kanssani, kun minua kyllä alkuun pelotti tämä uusi kokemus tästä kopperosta. Menin tätin syliin ja vähän itkin, tätin mukaan myös tärisin pikkuisen. Hetken päästä kuitenkin menin penkille laitetun peiton päälle nukkumaan. Nukuin suurimman osan matkasta ja matkahan oli PITKÄ. 437 kilometriä. Kaksi kertaa minä heräsin ja ihmiset kiireesti pysäytti sen ihme kopperon ja laittoivat minun pantaani aivan kummallisen remmin, mitä minä en edes saanut maistella! Siinä remmin päässä minun sitten piti pisu tehdä ulos, siinä ei ollut ongelmaa, mutta se remmi... Olisin halunnut purra sen poikki, ja ihminen yritti vielä minua ohjailla sillä! Mutta enhän minä semmoiseen suostunut. Olenhan tähän asti saanut ulkona mennä aivan vapaasti ilman mitään remmejä, olipa nämä ihmiset outoja!

Kerran myös oksensin kopperon penkille, kun ihmis-setä kurvaili pikkuisen liian kovasti (yritti kuulema etsiä pääsyä takaisin reitille pisupaikalta, jonne kiireellä ajoimme). Ihmistäti ei onneksi minulle suuttunut tästä vahingosta, siivosi ne vain pois ja silitteli minua. Kävimme matkalla hieman syömässä (kuulema nykyisten mummini ja ukkini luona) ja siellä olin oikein reipas! Minua hieman jännitti ja pelotti aivan uusi paikka, mutta päätin vain rohkeasti tutkia paikan ja nopeasti minä sitten jo unohdin pelätä! Niin oli mukavia nämäkin uudet ihmiset! Tämä uusi ihmistäti (mummini) toi minulle jonkin aivan kammottavan otuksen! Se piti kamalaa ääntä ja haisi hirvittävän pahalle! Yritin sitä mennä rohkeana poikana tutkimaan, mutta en millään uskaltanut. Minä ihan haukuin sille, mutta se vaan hiljaa tökötti paikoillaan. Ihmiset kutsuivat sitä vinkuleluksi, mutta minusta se oli kyllä liian pelottava leluksi...

Loppumatka uuteen kotiini sujui unten mailla. Kotiin päästyä minä tutkin jälleen erittäin rohkeasti uudet paikat. Minulle oli laitettu ihanan pehmeä ja iso peti, jota minä sitten vähän maistelinkin. Koriin minulle oli laitettu monta ihanaa lelua, joilla minä sitten aloin aika nopeasti jo leikkimään. 

Ensimmäisen yöni uudessa kodissa vietin nukkuen. Ihmiset nukkuivat sängyssä ja minä heidän kanssaan samassa huoneessa, mutta lattialla omassa pedissäni. Ovi oli laitettu kiinni, mistä minä en oikein tykännyt, mutta pakkohan siihen oli tyytyä. Mutustin hetken lelujani ja sitten jo nukahdinkin niiden viereen. Emäntäni (siksi minä nykyään kutsun ihmistätiä) ei ollut nukkunut kovinkaan hyvin yöllä, oli kuulema vain vahtinut minua ja ihmetellyt miksi mahani pitää outoa ääntä. No minulahan oli nälkä, sainkin sitten jo aamu kuudelta ruokaa. Minä poika se kyllä nukuin makoisasti nälästä huolimatta, välillä heräsin mahan mörinään. 

Nämä päivät täällä uudessa kodissani uuden emäntäni ja isäntäni kanssa on sujuneet hyvin. En ole juurikaan ikävöinyt sisaruksiani, välillä olen niitä nukkumaan käydessä etsinyt ja vähän itkenytkin. Silloin ihmiset ovat minua pitäneet hyvänä tai leikittänyt, jolloin olen ikäväni unohtanut. 

Olen saanut jo hepuleitakin. Yhtenä iltana ihmiset olivat ihmeissään, kun minä juosta ravasin korvat heiluen ulkona ja sisällä. Silloin muistin kaikki ne asiatkin, mistä minua oli kielletty ja oli ihan pakko tehdä ne kaikki asiat. Niitähän on muun muassa verhon repiminen, oman pedin repiminen, emännän varpaitten ja jalkojen pureminen. Emäntä otti minua jopa niskasta kiinni, kun en oikein hepulissani kuullut mitä se minulle sanoi. Muuten minä olen aika hyvin uskonut sanaa "ei", ainakin silloin kun olen rauhallisempi. 

Sain eilen hienon luun, jota minä ensin kovasti ihmettelin mikä se on ja leikin sillä ennen kuin hoksasin mitä sillä tehdään. Emäntä minua hieman auttoi pitämällä siitä kiinni, kun luu on vähän iso enkä vielä oikein ole oppinut, miten sitä itse saisi pidettyä kiinni. En ole ainakaan vielä ollut äkäinen luustani (tai mistään muustakaan), ihmiset ovat sitä kokeilleet ja antaneet sitten minulle takaisin. Sanovat ensin "näytä" ja sitten antavat sen minulle takaisin kovasti kehuen. 

Namien perään minä en vielä paljoa ymmärrä, enemmän pidän palkkana runsasta kehumista ja leluja. Olen alusta asti tehnyt pisut ja kakat ulos takapihalle. Takapiha on täällä uudess akodissani aika pieni verrattuna Kempeleen pihaan, mutta kyllä minä vielä mahdun juoksemaankin pihalla isännän tekemillä poluilla! En aina edes malttaisi tulla sisälle. En ole tehnyt vielä kertaakaan kakkaa sisälle, aina ulos. En niin mielelläni pissaakaan tekisi sisälle, siksi olen oppinut menemään takaoven eteen, kun minulla on hätä ulos.Aika hyvin ihmiset ovat sen oppineet, mitä sillä tarkoitan. Muutaman kerran en ole leikin tiimellyksessä malttanut mennä ajoissa oven eteen, niin olen tehnyt sitten pisut sanomalehdelle. Ja silloinkin ole ntehnyt sanomalehdelle pisut, kun ihmiset on ollut hitaita tai eivät ole tajunneet hätääni, onneksi tätä tapahtuu melko harvoin. Saan aina paljon kehuja, kun teen tarpeeni ulos.

En millään vielä tahdo päästä hyppäämään sohvalle, missä ihmiset monesti istuvat (elleivät istu minun kanssani lattialla). Yritän kyllä kovasti hypätä, mutta vielä olen siihen liian pieni. Ihmiset ovat minut sitten nostaneet sohvalle nukkumaan heidän viereensä tai syliinsä. Heidän sylissään on kyllä ihana nukkua tai väsyneenä myllätä ja mätystellä heidän käsiään ja sormiaan. Välillä puraisen vahingossa liian kovasti, ja minua siitä komennetaan. 

Vielä ei ole paljoa vieraita täällä käynyt minua ihastelemassa, mutta kuulema lähiaikoina niitä olisi tuloillaan. Perjantaina kävi yksi mukava täti minua silittelemässä, toi minulle kuulema lisää pissipaperia (sanomalehtiä) ja jonkinlaista muovimattoa, mitä olisi ihana pureksia. Isäntä laittoi sitä minun pissipapereitteni alle, ja minähän huomasin ne heti! Olisin ne ottanut leluikseni sieltä, mutta siitäkin minua komennettiin. Tänään tulee minua tervehtimään mummi ja ukki, ja ensi viikolla saattaa tulla muitakin ihmisiä! Minä kun olen niin reipas ja rohkea, niin tulen hyvin toimeen uusienkin ihmisten kanssa.

Nyt on tullut jo kerrottua aika paljon minun ensimmäisistä päivistäni uudessa kodissa ja alkaa olla minun ruoka-aikanikin jo. Minä kyllä nukun tässä sohvalla emännän vieressä, mutta pitää kohta heräillä syömään ja sitten ulos!

Seuraavan kerran taidankin kertoa minun kokeiluistani jäädä yksin, eilen sitä jo harjoiteltiin vähän hupsuin tuloksin... Mutta siitä lisää seuraavassa tarinassa! Heissan!