Heissan!
Tässä on hurahtanut melkoinen tovi, kun viimeksi kirjoitin! Tällä hetkellä painan n. 8,5kg ja säkäkorkeuttakin löytyy jo n. 36cm, eli iso poika jo. Mammalla on ollut paljon vapaapäiviä, mutta silti touhua on riittänyt. Olemme käyneet pari kertaa minun ukin ja mummin luona (emännän vanhempien), isomummin ja -ukin luona (isännän isovanhempien), ulkoiltu, leikitty ja opeteltu uusia asioita.
Tällä hetkellä osaan istua, antaa molempia tassuja, paikka-sanan (istu+paikka, näköyhteys omistajaan useamman metrin ajan, luvan kanssa luokse tulo) ja osaan istua ja odottaa ovesta ulos pääsyä. Kyllä omistajani ovat ihmetelleet ja kehuneet minua, kun osaan jo tämän ikäisenä kaverina niin paljon asioita! Mutta kyllä välillä kuulen selkäni takana, tai välillä jopa suoraan minulle, kuinka pönttö pentu olen vielä. Itsehän koen olevani jo melko iso ja viisaskin.
Hihnalenkkeihin olen jo tottunut, mutta omistajat yrittävät epätoivoisesti opettaa minua nyt kävelemään kauniimmin hihnassa. En ymmärrä miksi en saisi kävellä nopeasti ja välillä ottaa pieniä spurtteja, tai käydä tien toisella puolellakin nuuskimassa hajuja. Sekin on aika tylsää, kun omistajat jatkuvasti komentavat minua "ei ota", "irti!" ja sitten kun yritän vaan syödä esim. kaarnan palasta, lehteä tai roskaa, ne tonkivat suuni tyhjäksi. Välillä kun maltan, en välitä ottaa kaikkea suuhuni tai jos omistaja on ehtinyt huomata minun suussani jotain, pudotan sen, kun he käskevät.
En kyllä oikein tykkää aina, että minua komennellaan. Joskus minä suutun, kun minua jostain komennetaan (esimerkiksi sohvalla hillumisesta, puremisesta, sängylle hyppäämisestä, pöydälle kurkotellessa...) , silloin minä hypin ja yritän ainakin purra omistajia, vain kuitenkin sen verran että he olisivat minua komentelematta. Ei siitä kyllä ole ollut vielä tähän mennessä apua, jos kovin intoudun mieltäni näyttämään, omistajat (erityisesti isäntä) kellistää minut kyljelleen ja pitää minua aloillaan! Ai ihme miten se on raivostuttavaa, kun ei siitä pääse millään pois. Lopulta minä vain huokaisen syvään ja annan sillä kertaa asian olla.
Siitä olen minua kuultu kehuvan kovasti, kun välillä olen hieman vilkkaalla tuulella ja silti minä uskon, kun sanotaan istu. Istun melko nopeasti ja rauhoitun kuuntelemaan, mitä omistajalla on minulle asiaa. Yleensä saan tästä tottelevaisuudesta hurjasti kehuja ja ehkä jopa namin. Omistajat ovat nyt keksineet minulle uuden koulutuksen.: aina kun minun nimi mainitaan ja minä otan kontaktin omistajaan, saan namin! Minusta se on kivaa, se on niin helppoakin. Välillä kyllä, erityisesti lenkillä tiukassa paikassa (ihmisä näköetäisyydellä tms), en millään malta mitään kontaktia ottaa, joten esitän kuuroa. Olemme kyllä tätä harjoitelleet vasta hyvin lyhyen aikaa, joten enköhän minä opi ajan kanssa kiinnittämään enemmän huomiota omistajiin.
 |
| Matkustan autossa, mistä minä en oikein tykkää... |
Kävin uudelleen tosi kivassa eläinlääkärissä, kun nenävaivani tulivat uudelleen heti antibioottikuurin loputtua. Minulla oli toinen pidempi antibioottikuuri ja sain vielä nenäpunkkilääkityksenkin. Antibioottikuuri loppu 4 vrk sitten ja nyt minulla on jälleen tullut pientä "korskumista"/"reserve sneezing" ja mamma soittikin Jyväskylään eläinlääkäriin tarkempien tähystystutkimusten vuoksi, kun oma eläinlääkärini suositteli niitä, jos oireet palaavat. Maanantaina eläinlääkäri soittaa emännälleni, ja ke keskustelevat minun asioistani tarkemmin. Yritän nyt kovasti viikonlopun aikana olla tulematta enempää kipeäksi, ihan jo emäntäni vuoksi. Emäntä on minun vaivastani stressannut paljon, välillä olen sitä lohduttanutkin. Olen sen kuullut puhuvan Remu-koiran sairauksista, jotka tulevat hänelle mieleen minun vaivoistani. Muutenhan minä olen virkeä koira, syön, juon, pissin ja kakkaan, sekä leikin paljon! En usko, että minulla mitään vakavaa on, ehkä joku langan pätkä nenässä vain :)
Nyt on paljon tekstiä, joten seuraavaan kertaan!
